Caici mit’ swinkin pitä Pukuiluturnawsten jalost taidost tietämän 1/3

Konamin on jo pitkään aikonut päivittää blogiaan, mutta ulkopuolelta tulevat paineet ovat siirtäneet uusien tekstien tuottamista viikoilla. Lyhyinä vapaahetkinä syntyneet tekstinpätkät puolestaan ovat sellaista höykytystä, raivoa ja vihaamista, että kenenkään ei tarvitse niitä lukea. Kirjoittaminen hieman rauhallisemmissa merkeissä on kuitenkin kehittävämpää ja tekstistä tulee artikuloidumpaa, kun turhat tunteenpurkaukset jäävät taka-alalle.

Seuraavan entryn aiheena on otsikonkin mukaisesti kaikki cosplaykisoista. Sarja aloitetaan kisaajan näkökulmasta eli kokeneille kisaajille tästä ei todennäköisesti ole hyötyä. Toisen pätkän aiheena on cosplayvänkäreiden ja tuomareiden osuus kilpailussa ja viimeisenä perehdytään järjestäjänäkökulmaan. Kaikki tulevissa sanoissa löytyvä tieto on saatu erinäisiltä foorumeilta, ensikäden tietona cosplayereilta ja tutkimalla tapahtumien nettisivuja ja erilaisia ilmoittautumisjärjestelmiä.

Tulevia tekstejä saa hyödyntää coninjärjestämisessä (esimerkiksi Animeconin cosplaypuoli tuntuu tällä hetkellä tarvitsevan runsaasti apua, koska siellä osata oikein mitään) ja kopioida muiden ihmisten käyttöön, jos sille näyttää olevan tarvetta. Krediittaaminen olisi toki suotavaa, mutta ei pakollista.

1. Kisaajan puoli

Cosplaykisaaminen ei alkuvaiheessa ole helppoa. Ensimmäiseen kisaan osallistuminen herättää usein pukuilijassa ajatuksia. Olenko tarpeeksi hyvä? Mitä jos tuomarit nauravat minulle? Entä jos kaadun lavalla ja tuhatpäinen yleisö näkee alushousuni, pitäisikö varustautua shimapanilla? Mitä jos pyörryn? Mitä jos voitan/en voita? Pitääkö lavalla sanoa jotain?

Helpottavaa on sanoa, että jokainen, myös se mahdollinen idolisoimasi tasokas pukuilija, on joskus aloittanut kisauransa ja seisonut lavan backstagella täristen. Moni jännittää edelleen kilpailemista, vaikka kisahistoriaa olisi takana useampia vuosia ja jännityksen lisäksi äärimmäisen moni tuntee kisan jälkeen huonoa omaatuntoa tietyistä pienistä virheitä, jotka eivät edes näkyneet yleisölle. Kukaan (tai no, paha sanoa…) ei ole lähtenyt ensimmäiseen cosplaykilpailuunsa voittamaan ja hyvä näin. Jos aivan aloittelijana tavallisessa koulupuvussa tai muussa kohtuullisen yksinkertaisessa asussa pettyy, kun cosplaykisasta ei tule voittoa, kannattaa miettiä vähän tarkemmin onko mukana oikeassa harrastuksessa. Ensimmäisen kilpailukerran pitäisi olla kokemus, jonka jälkeen kisaura joko jatkuu, loppuu hetkeksi ja jatkuu taas tai loppuu kokonaan. Siksi liiallinen stressaaminen, eeppinen suunnittelu tai muukaan ylivedetty touhu ei ole kannattavaa.

Tärkeää on kuitenkin suunnitella osallistumisensa niin, että kilpaileminen on mahdollista. Selvittää kilpailun ilmoittautumisaikataulu etukäteen (koska monet kisat menevät erittäin nopeasti täyteen), pyrkiä ajoittamaan puvun valmistuminen niin, että viimeisiä tikkejä ei tarvitse tehdä jonossa ennen lavalle menoa ja valmistautua henkisesti lavalle menemiseen. Näistä lisää hyvin pian.

Ensimmäinen, kisan kannalta tärkein (kyllä, lavalle menemistäkin tärkeämpi) tehtävä on ilmoittautua kilpailuun. Kuten mainittua, ilmoittautumisajoista tiedotetaan yleensä ainakin kuukautta ennen kilpailua, joten omat tiedonhakutaidot palkitaan tässä osuudessa. Ei ole kovinkaan fiksua mennä IRC-galleriaan itkemään informaatiota, kun sen löytää parilla napinpainalluksella Googlesta ja jos ei löydä, coni saisi hävetä. Ilmoittautumislomake/ohje ilmoittautumismailin tekemiseen sijaitsee yleensä joko Cosplay Finland Tourin sivuilla (Tracon, Kuplii) tai tapahtuman omilla sivuilla (Chibicon, Desucon).

Ilmoittautuminen aloitetaan syöttämällä nimi/nikki-kenttään nimi/nikki. Jos lomakkeessa kysytään molempia, syötetään molemmat ja ilmoitetaan, kummalla nimellä halutaan tulla kutsutuksi lavalle. Tämän jälkeen yleensä kysytään sähköpostiosoitetta. Sähköpostiosoitteen toimivuus on äärimmäisen tärkeätä, koska siihen lähetetään kaikki kisa-aikatauluista tuleva tieto ja mahdolliset varmistusviestit. Kilpailun järjestäjän kannalta on erittäin stressaavaa, jos ilmoittautuneen kilpailijan sähköposti ei toimi, viestit eivät mene koskaan perille mutta kisaaja saattaa yhtäkkiä ilmestyä kilpailuun eikä mihinkään olla varauduttu. Tarkistakaa siis aina sähköpostiosoitteenne toimivuus ja jos jostain syystä mitään viestiä kilpailulta ei tule, kannattaa olla itse aktiivinen. Ilmoittautumisessa saatetaan myös kysyä ikää ja kotiosoitetta, eli näiden oikeellisuus kannattaa tarkastaa.

Kun omat, oikeat tiedot, on saatu lomakkeelle/sähköpostiviestiin, on aika siirtyä hahmon tietoihin. Hahmo ja sarja merkitään niille merkityille riveille. Nykyään moni kilpailu pyytää referenssikuvia tuomareita varten ja kisaajan itsensä kannalta on tärkeää, että kuvat ovat mahdollisimman laadukkaita ja että kuvia on mahdollisesti useita. Mallikuvat kannattaa liittää yhdeksi kuvaksi.

Referenssikuvien lisäksi saatetaan kysyä jotain muita tietoja, jotka ovat järjestäjän kannalta tärkeitä. Jos esimerkiksi meinaat tanssia Princess Tutuna lavalla, mutta et ole aivan varma jalkatyöskentelystäsi ja saatat tarvita lavan jälkeen apua liikkumiseen ja jäitä varpaille, ilmoita tästä järjestäjälle. Jos puvussasi on mahdotonta liikkua ja haluaisit mahdollisimman nopeasti pois lavalta, ilmoita tästä. Jos jännität kisaamista ja saatat stressitilanteessa pyörtyä, ilmoita tästäkin.

Lopuksi kannattaa tarkistaa, että kaikki on kirjoitettu oikein – erityisesti hahmon nimi. Jos pukuilemasi hahmo on Haruhi Suzumiya ja ilmoittautumislomakkeessa lukee Haruhi Sukumizu, saattaa yleisöstä kuulua hämmentyneitä tirskahduksia – Haruhi Koulu-uimapuku ei ole monelle tuttu hahmo. Oikeinkirjoitettu nimi yritetään yleensä lausua myös juontajan osalta oikein, mutta takeita tästäkään ei aina ole…

Ilmoittautumiseen liittyy myös peruminen. Moni kisaaja ei saa pukuaan valmiiksi kisapäivään mennessä, aikataulupuolelta tulee vastaan sukulaisten häitä, hautajaisia tai henkilökohtaisia tragedioita erinäisten ruumiinosien kanssa. Perumisista on hyvä ilmoittaa etukäteen ja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jolloin kilpailun järjestäjällä on mahdollisuus avata ilmoittautuminen uudestaan. Jos siis perut, peru hyvissä ajoin.

Jahka ilmoittautuminen on hyväksytty, on sopiva aika ommella puku valmiiksi, suunnitella mahdollinen lavashow tai muutama hahmolle ominainen poseeraus ja pysyä selvillä kisan järjestäjän antamista ohjeista. Hetken ennen valittua tapahtumaa on syytä tarkistaa, että kaikki on kunnossa ja yrittää olla murehtimatta mahdollisesta sijoittumisesta, vaikka tämä kuinka vaikeata olisikin.

Itse kilpailupäivänä on hyvä saapua paikalle ajoissa ja ilmoittautua informaatioviesteissä toivottavasti ilmoitettuun paikkaan. Puvun voi pistää yleensä päälleen kilpailun backstagella tai vaihtoehtoisesti conin omassa pukuhuoneessa tai vessassa, jos sellaiseen puvun kanssa mahtuu. Kilpailun järjestäjä ilmoittaa yleensä ajan, johon mennessä lavan takatiloissa on oltava ja näitä aikoja kannattaa ehdottomasti noudattaa eikä lähteä haahuilemaan tapahtumaan ja myöhästyä sitten kilpailusta. Useimmissa kilpailuissa lavan takana on tarjolla teippiä, liimaa, saksia ja muuta puvun korjaukseen soveltuvaa tavaraa, joten jos proppi halkeaa tai höyhen lähtee irti, apua on saatavilla. Mistään kisasta ei kuitenkaan löydy erikoisemman värisiä lankoja, tiettyjä maaleja tai jotain juuri sinun puvullesi merkittävää tuotetta, eli kannattaa myös ottaa oma korjauspaketti mukaan.

Osallistujat valokuvataan ennen lavalle menoa, joko kuvauspisteessä tai tapahtuman valokuvaajien puolesta itse kilpailulavalla. Ennen valokuvaa puvun pitää tietysti olla päällä ja kunnossa. Valokuvatessa yleensä noudatetaan kuvaajan ohjeita, mutta ainakin yhteen kuvaan kannattaa – jo omia tarkoitusperiä ajatellen – valita hahmolle tyypillinen poseeraus.

Valokuvauksen lisäksi – useimmissa tämän hetken kisoissa on erillinen tuomarointi, joka tapahtuu erillisessä tilassa. Vaikka tuomarointitilanne on usein pelottava, pyrkivät ainakin asiansa tuntevat tuomarit luomaan tilanteeseen mukavan rentoutuneen tunnelman. Tuomareille kannattaa oma-aloitteisesti esitellä pukuaan, kertoa puvun valmistusprosessista ja esimerkiksi jotain hahmosta. Koska tuomarointiin on varattu yleensä hyvin rajallinen aika, ei selostusten tarvitse olla kovin pitkiä.

Ennen kilpailun alkua kilpailun järjestäjän tulisi esitellä lava ja se, miten lavalle mennään, poistutaan ja mistä saa hakea mahdollisen kunniakirjan. Jos kukaan ei tätä kerro, tulee aktiivisen pukuilijan ottaa itse asiasta selvää kysymällä lähimmältä cosplayapuhenkilöltä ”Anteeksi, mutta kuinka…”. Jos cosplayhenkilö on tehtävänsä tasalla, hän osaa neuvoa tai ainakin etsiä jonkun, joka asiasta tietää. Jos ei, se on sitten huonompi juttu. Joskus tulee tilanne, että vain yksi kisaaja on kuullut ohjeet ja silloin tämän kisaajan oma-aloitteisuus on apuna. Koskaan ei ole väärin neuvoa kisatovereitaan (lavalta poistuminen oikein ei vaikuta kenenkään sijoittumiseen). Jos uskallusta riittää, kannattaa pyytää kilpakumppanien keskuudessa hiljaisuutta ja kertoa tietämänsä asiat ihan kovalla äänellä kaikille. Hieman ujompi voi välittää tietoa vaikka jonossa tai vierustoverille. Tässä tavassa on toki riskinä ”rikkinäinen puhelin” -vaikutus, joten kannattaa ehkä ensin huomauttaa kisan henkilökunnalle että nyt kaikki ei mene oikein. Toisinaan lavaohje on liitetty jo ennen conia lähetettäviin infoviesteihin, eli nekin kannattaa katsoa tarkasti läpi.

Jo keskiajalla kilpailtiin pukuilun jalosta taidosta

Lavalle kuitenkin kuljetaan yleensä joko lavan vasemmasta tai oikeasta reunasta. Walk-on -tyylisessä kisassa, lavan keskellä on teipillä merkitty X. Kisaaja kulkee haluamallaan, yleensä hahmolle sopivalla tavalla, merkittyyn kohtaan. Jos kilpailuun kuuluu haastattelu lavalla, kysymyksiin vastataan juuri tässä kohdassa. Kysymysten jälkeen vuorossa on sarja poseerauksia. Usein kisasalit ovat suuria, joten poseerauksia kannattaa tehdä sekä oikealle, keskelle että vasemmalle, jotta kaikki haluavat saavat laadukkaan kuvan puvustasi. Poseeraus ei missään tapauksessa kestä sekuntia vaan vähintään 15 sekuntia/suunta. Näin kuvatkin onnistuvat parhaiten. Tämän jälkeen kävellään lavalta pois.

Ryhmä- ja show-kilpailuissa esityksesi alkaa oman ohjeesi mukaan ja esityksen loputtua kävellään samaiselle X-merkille, jutustellaan ehkä juontajan kanssa, poseerataan ohjeen mukaan ja poistutaan lavalta

Monissa kisoissa lopuksi on yhteiskuva, jotka suurilla kisaajamäärillä osoittautuvat ongelmallisiksi. Pukuilijan on hyvä tuntea pukunsa ja sijoittaa itsensä paikkaan, jossa puvun kanssa oleminen on mahdollista. Puvut, joissa on helppo liikkua, on syytä sijoittaa eturiviin istumaan ja kisaajan mennessä oma-aloitteisesti eturiviin myös kuvaajien tehtävä helpottuu. Kaikki eivät mahdu seisomaan. Kaikkien puku ei näy kokonaisena. Tee itse aloite ja anna muille tilaa. Ensi kerralla joku toinen tekee sinulle saman.

Palkintojenjaossa kärkikolmikko kutsutaan lavalle kolmannesta ensimmäiseen. Voittajista otetaan lopuksi yhteiskuva. Tapahtumasta riippuu, seisooko voittaja keskellä vai jommassa kummassa reunassa, mutta tällaisissa tilanteissa on hyvä noudattaa valokuvaajan ohjeita.

Kisan loputtua, moni tapahtuma järjestää vielä kilpailijoille palautetilaisuuden, jossa on mahdollisuus saada kritiikkiä puvustaan ja mahdollisesta esityksestä. Koska palautetilaisuus on vapaaehtoinen, saattaa siellä tulla kovaakin kritiikkiä kokonaisuudesta, mutta usein tuomarit antavat mahdollisuuden päättää kritiikin laadusta. Jos et halua kuulla aivan kaikkea, kannattaa siitä huomauttaa heti alkuvaiheessa. Täysin sokeita tuomaritkaan eivät ole ja varsinkin nuoremmille palaute on yleensä aika yleisluontoista. Nuoremman pukuilijan, joka tahtoo kovaakin kritiikkiä, kannattaa pyytää sitä erikseen.

Conin loputtua on mukava muistella uutta kokemusta, miettiä, mitä pitäisi vielä parantaa ja suunnitella ehkä seuraavaan kilpailuun osallistumista ja tietysti etsiä omia kuviaan netistä ja kommunikoida uusien ystävien kanssa. Cosplaykilpaileminen on mukavaa ja lavan takana voi tutustua uusiin ihmisiin. Vaikka lavalla oleminen jännittää, on se yleensä kaiken vaivan arvoista.

Parin päivän kuluttua jatkamme aiheesta, mutta tällä kertaa vänkärin ja tuomarin näkökulmasta.

Advertisements

1 Response to “Caici mit’ swinkin pitä Pukuiluturnawsten jalost taidost tietämän 1/3”



  1. 1 Caici mit’ swinkin pitä Pukuiluturnawsten jalost taidost tietämän 2/3 « Konaminin conirantit Paluuviite: tammikuu 5, 2011 3:29 pm

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s





%d bloggers like this: