Edellisen postauksen saamien kommenttien ja epäselviksi jääneiden asioiden vuoksi Konamin päätti omistaa seuraavat kolme postausta vain ja ainostaan sille, mikä World Cosplay Summit on ja millaisia asioita siihen kuuluu. Konamin on huolissaan siitä, kuinka pieniä Summit-karsintojen osallistujamäärät ovat ja myös siitä, millaisilla esityksillä sinne mennään. Toinen suuri huoli on se, että mahdollisille kisaajille ei anneta kaikkea mahdollista tietoa ja myös se, että eri maissa japanilainen tuomari on valinnut voittajaryhmät täysin erilaisin perusteisiin.
Tämä ensimmäinen osio tulee käsittelemään World Cosplay Summitia yleisellä tasolla, pohjustaen tapahtuman historiaa ja Suomen asenaa tapahtumassa. Seuraavassa postauksessa keskitytään siihen, millaisin eväin Summitiin kannattaa lähteä ja miten asioita tuomaroidaan. Kolmas ja viimeinen osio käsittelee Japanin päässä tapahtuvia asioita, koska näistäkään ei ole koskaan oikeastaan tiedotettu sen enempää – tästä osiosta kiitos tämän vuoden Summit-edustajille ja heidän LiveJournalilleen.
World Cosplay Summit – kuten hyvin moni hieman vakavammin cosplayta harrastava tietää – on omalla tavallaan cosplayn maailmanmestaruuskisa. Sen lisäksi, että se on kilpailu, se on myös cosplayaavien kansojen välistä yhteistyötä, visuaalista herkkua ja – valitettavasti – jonkin verran draamaa. Summitissa kilpaillaan kahden ihmisen voimin, musiikin tahtiin ja isolla lavalla, kun (kymmenet)tuhannet ihmiset katsovat juuri sinua. Iso haaste, kun mietitään Suomessa nähtyjä cosplay-yleisöjä, jotka on yleensä käsittävät maksimissaan se 2000 ihmistä.
Itse kisa ja sen tarkoitus
Summit on järjestetty nyt varsinaisesti viisi kertaa, ensimmäinen kerta oli vuonna 2005. Jo tätä ennen Japaniin kutsuttiin pukuilijoita tietyistä maista, esiintymään japanilaisten kanssaharrastajien kanssa. Ensin kutsuttiin ihmisiä Saksasta, Italiasta ja Ranskasta ja seuraavana vuonna lisättiin USA mukaan. Tässä suhteessa Summitia voi kutsua cosplayn Euroviisuiksi. On alkuperäiset kehittäjämaat ja joka vuosi uusia maita kutsutaan mukaan osallistumaan vanhojen osallistujamaiden kanssa.
Varsinaisella ensimmäisellä kerralla vuonna 2005 kisatavat eivät olleet kuten nykyisin, vaan oli mahdollista voittaa joukkueessa eikä tokaksi tulleita valittu – ilmeisesti juuri suuren joukkuekoon vuoksi. Brother-palkinnon voitti yksi japanilainen. Tuolloin säännöt ja kilpailutavat tuntuivat olleet vielä enemmän hakusessa. Profittia kuitenkin tuli: FranDanin maine cosplayerina, joka ottaa pukunsa pois kameran edessä, ei varmaankaan olisi niin suuri, jos kyseinen henkilö ei olisi kisannut Summitissa (toisaalta, fanipojuille kelpaa mikä vain).
Vuodesta 2005 kisaajamäärät ovat vain nousseet ja viime vuonna Suomikin – ehkä liian ajoissa, mutta tästä pian lisää – sai oman edustajansa Japaniin. Tämän vuoden täyttä osallistujalistaa ei ole vielä julistettu, mutta ilmeisesti USA on vetäytynyt kisasta järjestäjien erimielisyyksien takia ja NYAFissa (New York Anime Festival) valittiin Summit-edustajien sijasta Yume Prize, joka takaa voittajilleen ilmaisen matkan Japaniin ilman velvoitetta osallistua Summitiin. Usassa tämä on mahdollista, koska suurilla tapahtumilla on niin suuret sponsorimaksut ja kävijämäärät ihan eri luokkaa kuin parhaimmassakaan Animeconissa täällä kotoSuomessa.
Draama
Kisan ollessa kuitenkin kisa, ei draamaltakaan ole vältytty. Ensimmäisen kerran draamattiin julkisesti vuonna 2005, jolloin muut kisaajat kokivat, että Italiaa kohdeltiin puolueellisesti. Italialle annettiin tuolloin ilmeisesti eniten lava-aikaa. Samana vuonna (tai sitten seuraavana) USA diskattiin kisasta, koska Rose of Versailles-mangan tekijä Riyoko Ikeda ei suvaitse hahmojensa cosplayaamista, mutta silti jonkun vuoden Japanin joukkue on pärjännyt kisassa Ikedan hahmoilla. Vuoden 2007 draamat eivät ole selvillä, mutta vuonna 2008 kolmanneksi tullut pari teki puvut, jotka eivät liittyneet alkuperäisiin hahmoihin ja harrastivat varsin avointa yaoi_____show’ta lavalla. Tänä vuonna Summit on päässyt eroon draamoistaan ja toivoa sopii, että sama linja jatkuu.
Draaman arvoista materiaalia voi olla myös se, että japanilaisilla on aina kotikenttäetu. Konamin tarkoittaa tällä sitä, että viiden varsinaisen kisavuoden aikana Japani on ollut aina saamassa yhtä kolmesta jaetusta palkinnosta. Lisäksi tuomarit ovat pitkälti aina japanilaisia. Kansainvälisen tuomarin valitseminen voisi sähköistää vähän ilmaa – varsinkin jos tuomari tulisi maasta, joka ei osallistu Summitiin.
Kuten melkein kaikki tietävät, WCS on kauneuskilpailu ja painotus esiintymiseen on suurempi kuin painotus pukujen hienouteen ja käsityötaitoon. Resepti pärjäämiseen on siis nätti naama, hyvä kroppa ja pieni takamuksen hetkutus lavalla, niin johan tulee voittoa. Miten olisi, arvon suomalaiset, jos lähetetään pari mallia Japaniin? Olisihan täälläkin tätä miespuolista cosplay(malli)kauneutta.
Kisaan itseensä liitettävien draamojen lisäksi, myös yksittäiset kisaajat ovat männävuosina saaneet kokea kanssaharrastajien asettamat paineet. Vuoden 2008 USAn joukkueen toinen jäsen, ehkä myös oman huomionkipeytensä vuoksi, sai aika monen eräässä *chanissa käyvän vihat päälleen, kun voittoa kotimaahan ei tullut ja tyttö tuntui viettäneen enemmän aikaa tietokoneella kuin ompelukoneen edessä. Suomen osallistujiin ei luultavasti koskaan tule kohdistumaan draamoja (koska Suomessa ei edes asu ihmisiä) ja koska maamme cosplayväki on varsin yhtenäistä ja jos sisäistä draamaa tulee, ne pysyvät sisäisinä eivätkä leviä koko kansaan.
Suomalaisten asenteet
Konamin mainitsi tuolla aiemmin, että Suomi tuli kisaan mukaan ehkä hieman turhan aikaisin. Moni ei välttämättä myönnä tätä, mutta näinhän asia on, kun katsoo edellisiäkin karsintoja. Siinä missä Italiassa voittajat valitaan yli viidestäkymmenestä parista, Suomessa pareja on kuusi. Jopa Saksassa pareja oli 15 ja Australian karsinnoissa ainakin samanlainen määrä, mutta karsintasysteemi on erilainen kuin Suomessa, joten vertaaminen on mahdotonta. Nämä luvut tosiaan vain maista, joissa karsinnat on jo käyty, joten toisissa maissa luvut saattavat vaihdella enemmänkin.
Suomen suurin ongelma Summitin kohdalla on se, että koko cosplayharrastus on niin uusi eikä ammattitaitoa varsinaisesti ole. Vuodesta 2003 cosplayanneita on kourallinen ja juuri nyt tämä porukka olisi sitä, joka sopisi ikänsä ja todennäköisesti myös taitojensa puolesta kisaamaan Japaniin. Vuosiluokka 2006 on paljon isompi ja ikänsä puolesta myös vallan sopiva ja hyviä puvuntekijöitäkin löytyy. Vuosiluokka 2008 toisaalta käsittää niin paljon 12-15 -vuotiaita tyttöjä, että tuntuu mahdottomalta ajatellakaan, että heistä olisi Summitiin vielä tässä vaiheessa. Moni nuori myös vaihtaa kiinnostuksenkohteitaan hyvin nopeasti. Konamin on nähnyt, kuinka nuori tyttö on ensin ollut cosplaysta ja mangasta hyvinkin kiinnostunut, mutta nyt cosplay on lähinnä ällöttävää. manga vielä ällöttävämpää, ja j-muodit eli galit ja muut sellaiset ovat kuuminta hottia. Vanhemmat harrastajat taas elävät omaa elämäänsä ja laittavat esimerkiksi työn ja opiskelun pukuilun edelle.
Cosplayta ei edelleenkään mielletä harrastukseksi kuten jääkiekkoa tai partiota vaan ”satunnaiseksi hauskanpidoksi” tai ”sellaiseksi jutuksi, josta tykkään”. Cosplay ei ole kuulemma tarpeeksi säännöllistä, vaikka Konamin tuntee ihmisiä, jotka joka lauantai ompelevat pukuaan väillä 12-17 ja muulloinkin. Eikö tuo ole tarpeeksi säännöllistä? Koska cosplay on vain juttu, josta tykätään, harva ottaa sitä niin vakavasti, että ompelee yhtä pukua kymmeniä tunteja ja saa kyhmyt sormiinsa, kun sakset ovat rasittaneet niiden ihoa niin paljon. Helpompaa on tykätä hahmosta, yrittää vähän jotain sinne päin-asua ja viettää kivaa aikaa kavereiden kanssa, eikö? Cosplayn ei tarvitse olla sosiaalisesti hyväksyttävää, koska kyseessä kuitenkin on nörttiharrastus, mutta harrastajien itsensä pitäisi tiedostaa harrastuksensa mahdollisuudet.
Suomessa on vain vähän väkeä, joka puhuu cosplaysta, ompelee cosplaypukuja, osallistuu cosplaykisoihin ja pitää cosplaypukuja tapahtumissa.Tämä porukka muodostuu ehkä sadasta tai paristasadasta ihmisestä, joita näkee coneissa useammin kuin kerran vuodessa. Tästä porukasta karsitaan ensi pois ne, jotka eivät halua kisata. Määrä kutistuu noin kuuteenkymmeneen. Loppuporukasta pitää muodostaa parit ja tämäkään ei ole ihan helppoa, koska pukuilijat ovat jakautuneet ympäri Suomen. Lopulta saadaan kasaan hyvällä lykyllä kolmesta viiteen paria ja sitten mukaan otetaan vielä pari vähän vähemmän näkyvästi harrastanutta paria, eli väkeä on maksimissaankin sen kymmenen paria.
Jotta karsintoihin saataisiin hyviä ja asiantuntevia pareja, joiden kiinnostus säilyisi pidempään kuin pari viikkoa – koska edelleenkin näyttää siltä, että moni pari tulee vain kokeilemaan onneaan eikä varsinaisesti tavoittele palkintosijoja – olisi varmaan hyvä ensi vuonna kokeilla esikarsintoja. Useammalla paikkakunnalla ja eri tapahtumissa pidettävillä karsinnoilla varmistetaan myös jatkuva hyvä suoritus, koska yksi esitys ja yhdet puvut harvemmin kertovat mitään parista, ellei aikaisempaa kisamenestystä löydy ja ihmiset ole jo valmiiksi tunnettuja cosplayskenessä. Luonnollisesti myös kolmen tai useamman karsinnan kautta saataisiin varsinaiseen loppufinaaliin enemmän varmoja kisaajia ja loppukarsinnassakin saattaisi olla enemmän jännitystä. Ja tietenkin mainosarvo kasvaisi, kun harrastajalehdessä julistettaisi ensimmäisen karsinnan kolme/viisi parasta ja sen myötä moni muukin saattaisi innostua.
Siinä missä harrastajapopulassa on vikaa, on myös WCS:n maineella tai oikeastaan maineen puutteella. Suomalaiset eivät yksinkertaisesti tiedä, mikä Summit on. Koko tapahtumaa ei ole mainostettu mitenkään mittavasti eikä selviä osallistumiskriteerejä ole koskaan annettu. Edelleen on myös hakusessa – kuten Konamin on jo maininnut – skittien tekeminen ja hyvän skitin vaatimukset. Suomalainen cosplaykisaperinne painottaa nopeaa käyntiä lavalla tai humorististia ryhmäesityksiä, joten vakaville ja kahden henkilön voimalla tehdyille esityksille ei ole oikein sijaa. Cosplay Gaalan lisäksi muita tapahtumia, jossa esiintyjille annetaan esityksen verran lavatilaa ja lava-aikaa, ei ole. Kisojen formaatti on niin nopea ja jos halutaan esityksiä ja menestystä myös Suomeen, on tapahtumien jäjestäjien pakko vähentää osallistujamääriä ja vaatia pukuilijoilta nimenomaan sitä eläytymistä. Lisää varsinaista esityspuolta käsitellään seuraavassa entryssä.
Summitin mainostusta pitäisi lisätä ja kertoa selväsanaisesti kaikesta, mikä koko juttuun liittyy. Konaminista on hienoa, että suomalaisia edustajia saadaan mukaan, mutta on myös tärkeää, että tulevaisuuden pukuilijoiden mahdollisuudet taataan mahdollisimman hyvin. Lisäksi suomalaisten pukuilijoiden pitäisi päästä yli vaatimattomuudestaan ja tehdä niitä hengityksen salpaavan hienoja pukuja ja olla ihan oikeasti ylpeitä siitä, että ovat hyviä jossain.
Tämä tällä erää. Konamin palaa asiaan mahdollisimman pian.
Konaminin conirantit 
Sen verran pitää mainita että USA:n joukkueen mukanaolo seuraavassa Summitissa ei ole mitenkään poissuljettu asia, NYAF organisaationa vaan siirtyi pois joukkueen taustatiimistä. Vielä ei taida olla mitään varmuutta siitä, missä seuraava joukkue valitaan vai järjestetäänkö perinteistä karsintaa ollenkaan (tämä tosin on pelkkää spekulaatiota tällä hetkellä). Sen näkee lähempänä kesää, veikkaisin että niihin aikoihin kun uudet maat julkaistaan. Tässäkin hommassa on takana melkoista politikointia ja kaikenlaista ikävää, koska kyseessä on kuitenkin promootiotapahtuma. Elämän realiteetti vaan on että söpöt tytöt myy paremmin.